Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

perjantai 17. joulukuuta 2010

Muistoja toukokuusta





Lämpötila -2° luvassa pieni myrsky 22 m/s
Nyt hyppää tuosta ensiapu puolesta taas muistelun puolelle. Toukokuussa keli voi täällä olla mitä tahansa, voi tulla lunta tai olla erittäin lämmintä. Vuonna 2009 äitienpäivä oli erittäin lämmin, istuimme porukalla rannassa ja nautimme tyynestä merestä. Nousuvesi alkoi työntämään erittäin lämmintä pintavettä kohti rantaa joten oli pakko pulahtaa. (kaksi alinta kuvaa joista alin ei ole minun ottama sattuneesta syystä ).

18 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Amazing landscape and it looks so cold.

Dejemonos sorprender kirjoitti...

Beautiful memories.. thet place is wonderful..

Eko kirjoitti...

Kauniita ja Hienoja ovat kuvasi...
Nämä maisemat ovat 'henkeä-salpaavat'.

Kiki kirjoitti...

"Oi saavu toukokuumme ja lämmin tuuli tuo..."
Hienoja kuvia.
Toivottavasti tulossa oleva myrskynne on vain pieni (ellet sitten satu olemaan myrsky-bongari)!

Avletto kirjoitti...

Toukokuut ovat just sellaisia joihin liittyy lämpimiä muistoja minullakin. Esim tämän vuoden viidestä lämpimimmmästä päivästä täällä meillä kolme oli toukokuussa ja yksi lokakuussa. Ja yksi varsinaisina kesäkuukausina.
Kuulaan kauniita kuvia nuo sinun viime vuoden toukokuun.

Manteli kirjoitti...

Kauniit auringonpaistetta täynnä olevat kuvat, näitä on mukava katsella ja muistella. Uskalsit sitten pulahtaa, vesi ei varmaan kovin lämmintä ollut, uiminen lumipeitteisten vuorten ympäröimässä meressä on ikimuistoinen kokemus:)

Täällä on vähän alle 10 astetta pakkasta, mutta kiristyy jälleen parin lauhan päivän jälkeen. Aurinko ei tänään näyttäytynyt.

Unknown kirjoitti...

Wonderful pictures.Greetings Andrzej.

Lasse kirjoitti...

Underbara bilder från maj. Beautiful memories from may, soon are we there again in may I mean!
Have a nice weekend,

Per Ove kirjoitti...

Beautiful pictures from last autumn. Who is that crazy person swimming in the (brrrrr) cold sea with snow in the mountains... Probably he is from Finland:-)

Tiitsa kirjoitti...

Ovat ne kauniita maisemia, myös toukokuussa. Mutta ei tuo vesi kyllä voinut olla lämmintä. Lämmintä on vasta +25
Huomasin etten ollutkaan tuolla lukijoissa mukana, kiiruusti korjasin tilanteen.=D

Berit kirjoitti...

Disse bildene får meg til å lengte mot vår. Vakkert:)
Ha ei riktig god helg Ari:)

Pipsa-Pippuri kirjoitti...

Ihanan raikkaita ja kirkkaita kuvia. Ei kyllä toukokuuksi arvaisi pelkistä kuvista..

Arnoya Ari kirjoitti...

Thank you all for your comments.
Kiitos, Takk, Gracias, Tack, Dziękuję, Je vous remercie

*Tiitsa, tämä on Arnøya ei Malediivit tosin lähes joka talosta löytyy kylpytynnyrit, niissä on mukava istua näin talvella pipo päässä ja katsella revontulia + 40° mittarissa.

*Per Ove, høyre bølge er forårsaket av en norsk.

KooTee kirjoitti...

Aivan mahtavia maisemia, mikös tuolla on tynnyriossä istuskella vaikkapa pakkasella =D

Arnoya Ari kirjoitti...

KooTee, kiitos jotain nautintoja pohjoinen sijainti vie, mutta onneksi se myös antaa jotain tilalle.

irma kirjoitti...

VALOkuvia! Nyt ei ole enää kuin puolisen vuotta, kun taas pääsee "ylös". Lofooteilla ei olla vielä käyty, kannattaisiko?

Arnoya Ari kirjoitti...

Irma, ehdottomasti sinne kannattaa mennä, upeat maisemat vievät välillä tajun ;)

irma kirjoitti...

Sinnepä sitten ensi kesänä! Kiitos.