Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Varjossa valon

Nuo edelliset kuvat säikäyttivät monet pois, palaan tuttuun ja normaaliin.

Kävin eilen "mantereella", kuvat otin paluumatkalla lautalta. 
Kuvissa näkyy naapurisaari Kågen, jonka korkein kohta on
Store Kågtinden 1228 m.

Vastavalo antoi kuviin mielestäni vahvan tunnelman.



Tässä vielä kuvankaappaus  Google - kartasta, josta saa 
käsityksen naapurisaarien sijanneista.









20 kommenttia:

Magic Moments kirjoitti...

Vilka bilder..De är så magnifika....

HANS-PETER ZÜRCHER kirjoitti...

Fantastisch...

Grüsse aus der Schweiz

Hans-Peter

KooTee kirjoitti...

Vastavaloon kuvatut ovat aina mieleeni, myös nämä.

Monika + Bente kirjoitti...

Wow! What a beautiful light!

seita kirjoitti...

Vaikuttavia pilvimuodostelmia. Vaikka vuoret ovat korkeita, niin pilvet saavat ne näyttämään pieniltä.

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Mä kyllä tykkäsin niistä edelllisistä. Tällaien kotiäidin on vaan niin vaikea uskotella kovin katu-uskottavasti hakeneensa töihin muualle :)

Näissä sun kuvissa on sitä jotain. Joskus mietin, että onko se taivas tosiaankin erilainen eri puolilla maapalloa vai kuvittelenko vain.l

orvokki kirjoitti...

Jotain dramaattista ja maagista on sun kuvisasi. Tuota ei täällä näe.

Lasse kirjoitti...

Magnifikt landskap och fina miljöer Ari!

Kaarnikka kirjoitti...

Upeata! Voi sinua onnenpekkaa kun saat katsella ja halutessasi kuvata upeita maisemia päivittäin :)

Liplatus kirjoitti...

Pilvet kietovat syleilyynsä karun karhean vuoren. Vaikuttavaa!

Perhotar kirjoitti...

Komeita kuvia,ei yhtään pelottavia :)

Sirpa kirjoitti...

Mahtavat kuvat!!

a-kh kirjoitti...

Vastavaloon saa hyviä kuvia, kunhan valotus onnistuu.

Ola kirjoitti...

as always, splendid views!
Blog about life and travelling
Blog about cooking

Sussi kirjoitti...

Jylhät maisemat!

Uuna kirjoitti...

Komeat maisemat ja kuvat!

Ei kai kukaan säikähtänyt, nauravat kippurassa jossain, eivätkä saa sanaa suustaan :-D

aimarii kirjoitti...

Vastavaloon otetut kuvat on upeita, kun niitä vain osaa ottaa.
Näissä kuvissa kaikki toimii upeasti. Maisema on jylhän komea.
Eihän yötön yö ole vielä loppunut? Vai onko?

JPK kirjoitti...

Hienosti toteutettuja vastavalokuvia!

Enpäs huomannutkaan aikaisemmin noita "näytönsäästäjiä". Täytyypä soveltaa jollekin käytäntöön heti kun tilaisuus tulee:))

Arnoya Ari kirjoitti...

Aimariin;
Yötön yö loppuu 29.07 siis pian näen auringonlaskun jälleen.

Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.

kaisu marjatta kirjoitti...

huikeita maisemia.Valon varjossa otsikko herätti huomioni, siinä on kiehtova paradoksi. Vastakohtaisuus se sopii kyllä mainiosti juuri noihin kuviisi. On varmaan haikeeta kun yöttömät yöt päättyvät jälleen..Hyvää viikonloppua Arille