Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

torstai 25. heinäkuuta 2013

Aamusumu

Aamusumu oli todella sakea tänä aamuna, aloituskuvassa
ihmiset odottavat Tromssaan lähtevää pikavenettä laiturilla.

Hieman myöhemmin lähdin koiran kanssa lenkille ja sumu
haihtui silmissä, toivottavasti nämä kuvani välittävät tunnelman.








21 kommenttia:

JPK kirjoitti...

Välittävät tunnelman aivan satavarmasti, melkoinen sumu ollut. Tykkään erityisesti tuosta toiseksi alimmasta kuvasta.

ANITA kirjoitti...

Beautiful!

Lasse kirjoitti...

Breathtaking !

Bente kirjoitti...

Wow!
What a beautiful light!

Best regards.

kaisumarjatta kirjoitti...

Unenomaista utua. Kaunista

Mari Hirsikallio kirjoitti...

Upeaa jälleen. Mitkä maisemat - huokaus...

Kirsti kirjoitti...

Tosi kaunista.

Sirpa kirjoitti...

Upeita sumukuvia!

orvokki kirjoitti...

Kyllä väittivät, sumun voi todella aistia - melkein käsinkosketeltava fiilis, kun se pikkuiljaa hälvenee.
Upeat maisemat ja hienot kuvat.

seita kirjoitti...

Kauniit sumumaisemat. Erityisesti tuo horsma sumutaustalla.

Adrian L. kirjoitti...

Amazing series, congratulations!

a-kh kirjoitti...

märkää

Sussi kirjoitti...

Kiehtovaa! Kuin salaperäinen saari, joka nousee usvan keskeltä...

alp kirjoitti...

Unas imagenes muy bonitas...un abrazo desde Murcia.

Per Ove Rasmussen kirjoitti...

Beautiful pictures

Magic Moments kirjoitti...

Vilka fantastika bilder..de her en härligt ljus..Trevlig helg.

Arnaud Fauries kirjoitti...

Quiet and beautiful as usual. feels like some left overs of Autumn.

Liisa kirjoitti...

Ilosta itkevä rentunruusukin siinä. Kaunista! Sumukuvat ovat lempikuviani.

aimarii kirjoitti...

Todellinen sumujen silta. Kaunis. Toiseksi alin kuva on kuin taitava maalaus.

Liplatus kirjoitti...

Kosteus tihkuaa kuvista kauniisti, antaa peitettä ja taianomaista näkyvyyttä.
Kyllä on lysti katsella näitä kuvia.

Arnoya Ari kirjoitti...

Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.