Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ranta


Tänään oli upea sää ja kävin tarkistamassa rannan.

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota oksaan, jossa oli reikä. 
Sana oksanreikä sai aivan uuden merkityksen,  kun se oli 
nimensä mukaisesti oksassa ja meni oksan läpi.

Sitten törmäsin tuohon luurangon osaan, jonka epäilen 
olevan pyöriäisestä. Tosin voi se olla myös hylkeestä, 
en tunnistanut.

Lopuksi löysin kissakalan jäänteet, pään otin talteen,
kuivatan sen ja laitan hyllylle hymyilemään.





22 kommenttia:

Eko kirjoitti...

Johan 'Aarteet' löysit.
Kannatti kuvata ja tuon 'hymy' kyllä kannattaa ottaa kotiin.
Mainio kuva-sarja rannan antimia.

Anonyymi kirjoitti...

Ei mikä tahansa oksan reikä :-o
Ja muutkin aarteet aikamoisia. Taustalla ja videossa upeat vuoret. Jos haluat päästä vuorten sisälle, käypäs katsomassa taideblogini - Uunart - bannerin alta videot ja sieltä "Metamorfoosi".
Harmi ettei tähän saa linkkiä, mutta Uunartiin pääset profiilistani tai Uunan bannerin alta.

Tuula kirjoitti...

Vau! Siellähän on oikea aarreaitta rannalla!

Elegia kirjoitti...

Oho, melkoisia löydöksiä! Itse tykkään kovasti käyskennellä merenrannalla laskuveden aikaan ja tutkia, mitä kaikkea on jäänyt kallion- ja kivienrakoihin veden laskettua. Harmi vain, että sitä ei pääse usein harjoittamaan. Näyttää kiehtovalta rannalta tuo!

KooTee kirjoitti...

Kyllä siellä näyttää näöitä kuvausaiheita löytyvän laidasta laitaan....upeiden maisemien lisäksi.

Jael kirjoitti...

Hui mikä pää! Eka kuva on mahtava;tuo oksa jossa on reikä näyttää ihan sellaiselsta jonka läpi olisi kiva mennä!

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Kelpasi tuolla rannalla kuljeksia, eka kuva on ihan huippu.
Ei paha tuo luurankokaan, kaunis taideteos sekin.
Kas kun et sitä(kin) rahdannut kotiin.;)
Kissakalanhymy aiheuttaisi kyllä painajaisia, varsinkin komeillessaan hyllyllä omien silmien tasolla. :)
Hienot oivallukset, olet kulkenut silmät avoinna.

Iiris kirjoitti...

Hammaslääkärin painajainen, vai ehkä unelma? =)

Unknown kirjoitti...

flotte bilder min venn. spesielt den første er fantastisk

Liisa kirjoitti...

Ei aivan jokapäiväisiä kuvia!

Tuo ranka näyttää melko terveeltä. ;)

a-kh kirjoitti...

herkkua on siinä monenlaista

Satu VW kirjoitti...

Huh mikä hymy!! Eilen tuli muuten Yle 1:ltä dokumenttiä missä käsiteltiin myös poroperheen elämää Arnøyan saarella! Näytettiin mm. porolauman siirtämistä salmen yli uiden talvilaitumelle, oli tosi mielenkiintoista katsottavaa! Ja muistui mieleen sun taannoiset porojen uintikuvat

老人と瀬戸内海 kirjoitti...

とても美しい写真と動画!
素敵な季節になりましたね。(^_^)

- Yvonaut -
Das sind Raphael und Yvonne
kirjoitti...

Very nice series!
Incredible what you can find on the beach!
Have a nice weekend
Yvonne & Raphael

Anonyymi kirjoitti...

Meri tuo kaikenlaista jännää. Olen kerran kuvannut erään vuonon rannalla kissakalan pään, joka oli isketty kiinni puukarahkaan. Aika hurja hammasrivistö.

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Ja minä kun pidin eksoottisena rantaan huuhtoutunutta jellyfish (mikähän se on suomeksi, hyytelökala?). Ahti suo antejaan.

Lasse kirjoitti...

Spectacular post Ari!

Lastu kirjoitti...

Huimaa.

Onko sinulla aiemmin blogissasi tarinaa siitä, kuinka tuohon kaikkeuteen olet päätynyt. Olen vaikuttunut.

Liplatus kirjoitti...

Hyvin elämyksellistä löytösi, sekä video.
Hymy ei kylläkään ole kauneudella pilattu.;)

Vetää hiljaiseksi, niin aitoa kaunista.

Hyvää Pääsiäistä!

Pessi kirjoitti...

Voi hurja, mitä löytöjä oletkaan tehnyt! Persoonallinen ja kamalan kaunis tuo hymy. Jos ei tuolla purukalustolla ole ruoka katkennut, niin ei sitten millään. Pirtsakkaa keväänjatkoa! =)

Daniel Casares Román kirjoitti...

Parece el fin del mundo!

Arnoya Ari kirjoitti...

Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.
多くのコメントありがとうございます。