Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kyttäämistä ja vatkomista

Johan otti aikaa, että näki auringon livenä kotialahukassa.
Kaamos on päättynyt ajat sitten, mutta eteläisen horisontin
huiput estivät moisen ilmestyksen tehokkaasti.

Aluksi aurinko kierteli läheisiä huippuja kuin härnäten 
ennen kuin pääsi mäenpäälle, josta pärski valoaan,
mutta pilven roikaleet niistivät sen tuhnuiseksi palloksi.

Tänään katselimme jo toisiamme...

Keskipäivän varjot ovat pitkiä ja en tosiaan tiedä kuka on "Johan otti aikaa" ;)

20 kommenttia:

orvokki kirjoitti...

Tervetullut aurinko. Syvällä lumessa on tuo rakennus, kestää varmaan kauan ennenkuin lumi kokonaan sulaa, mutta mikä kiire tässä vielä on. Meillä se sulaa ihan silmissä, ainakin taajamassa.
Tosi kauniit kuvat.

Liplatus kirjoitti...

Taianomaista kauneutta, rauhallisuuden tunnelmaa kuvissa.

Kävelytiet on täällä melkein sulia, enää paikoitellen jäätä.

Ignacio Santana kirjoitti...

Impressive photos!!!...Sun light is magic!!!

Congratulations and a hug, my friend!!! ;)

Kirsti kirjoitti...

No niin, saitte auringon sinnekkin ja kauniisti paistaakin hangelle. Hienot kuvat :)

Nette Cecilia kirjoitti...

Hienot kuvat ja ihanaa maisema ,Nette

Jael kirjoitti...

Hienot aurinkokuvat.On varmaan mukavaa kuvata aurinkoa pitkän tauon jälkeen.

aimarii kirjoitti...

Hyvää kannattaa oodottaa. Kyllä aurinkopäivät talvella anatavat oman hienon säväyksensä.
Kauniita ovat kuvasi.

Anonyymi kirjoitti...

Absolut geniale Fotos. Ein Zauber im Winterwunderland des Nordens.
Herzliche Grüsse, Sichtwiese

Sirpa kirjoitti...

Aurinko saa huiputkin hymyilemään :) Niin kauniita kuvia!!

JPK kirjoitti...

Kuin postikortteja. Hienon lämpimän valon luo tuo aurinko.

seita kirjoitti...

Ymmärrän ilosi. Kyllä pitkään poissaolleen ottaa mieluusti vastaan. Upea valo sieltä laskeutuikin.

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Voi ihanuus mitkä värit tuo valo loihtiikaan. Taas on siellä niin kaunista ja oikeastaan keväistäkin. Nautinnollisia hetkiä auringon seurassa ;)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Miten voi olla noin kauniita kuvia!

Sussi kirjoitti...

Upeasti kultaa maiseman!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa upeat maisemakuvat <3

Aurinkokujalla kirjoitti...

Voi miten kauniita kuvia, voin vain kuvitella miltä tuntuu vihdoin nähdä aurinko. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujalle.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Valoisaa, rauhallista, ääretöntä maisemaa, joka milteinpä hämmentävässä kauneudessaan saa katsojan vaikenemaan. Kuvien tunnelma on kaukainen ja kuitenkin, miltein käsinkosketeltava. Olet saanut vangittua maisemasta jotain sadunomaista, vaikuttavaa työtä.

LR Photography kirjoitti...

Cold and beautiful!

Ana Mínguez Corella kirjoitti...

Awesome images.. Cheers..

will-Art kirjoitti...

Prachtig!