Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

maanantai 6. huhtikuuta 2015

April

Nyt alkoi sateet ja sataa ilmeisesti viikon. Mennyt viikko oli kuitenkin kaunis ja lumet hupenivat vahdilla. 
Tuntureille kertyneet lumilipat ja kerrostuneet lumikerrokset aiheuttavat kuitenkin nyt erityisen lumivyöry riskin. 
Vuoden 2004 jälkeen Tromssan läänissä on menehtynyt 26 henkilöä lumivyöryissä.


19 kommenttia:

Maelka kirjoitti...

Upeita kuvia jälleen :).

KooTee kirjoitti...

Ylimmäiset varsinkin ovat tosi komeita, ei muissakaan mitään puutteita. Hienoa jälkeä upeista maisemistasi.

Tuota ohjelmaa pitääkin testailla ;)

Eko kirjoitti...

Lumivyöryt ovat mahdollisia myös Kuusamossa.
Vyöryssä on tapahtunut vakavia onnettomuuksia.
Muuten - se on tuo valo tuossa kuvassa tärkeä elementti. Tietysti kuvaajakin osaamisellaan vaikuttaa hyvin paljon.
Varsinkin jos ottaa sen kuvan....!
Hienoja kuvia... Värielementit vaikuttavia...

Susanna Hietanen kirjoitti...

Mahtavia maisemia ja upeita kuvia :-) Vaan kyllähän se kevätaurinko täälläkin jo hieman kaunistaa maisemia...

Anonyymi kirjoitti...

Traumhafte Bilder, absolut genial!
Herzliche Grüsse

Nette Cecilia kirjoitti...

Upeita kuvia ,Nette

Anita kirjoitti...

Beautiful Arnøya!I wish i was there:))))

Ola kirjoitti...

Amazong views!

Jael kirjoitti...

Upeat kuvat:) Ja kiitos vinkistä,Itse käytän Iobitin puhdistusohjelmaa,joka on mielestäni hyvä ja nopeuttaa konetta aina kun vedän ohjelman läpi. Siitä saa ilmaisen version,mutta olen nyt pari vuotta ostanut myös lisenssin,koska tuo ohjelmisto on tosi tarpeellinen ja hyväksi todettu.

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Kevään värejä. ;))
Sade tuo sinne sitten täyden kevään.

JPK kirjoitti...

Upeita maisemia! Miten korkeita nuo kahden ylimmän kuvan tunturit muuten on? näyttää pilvet tulevan huippujen alapuolelle.

seita kirjoitti...

Kahdessa ensimmäisessä todella upea punertava valo. Mahtavia maisemia.

aimarii kirjoitti...

Kaunista kuvausta. Tykkään maisemistasi. Talven muuttuminen kevääksi alkaa olla sielläkin käsillä, joskin ei hetkessä tapahdu.
Lintu on kait kiiruna, tosin riekkoonkin sen voin sekottaa, mutta oletan, että noin pohjoisessa valkoinen kanalintu on useimmiten kiiruna.

Sussi kirjoitti...

mahtavat maisemat ja kuvat!

Arnoya Ari kirjoitti...

JPK; Saari on nimeltään Kågen ja sen korkein huippu on Store Kågtind 1228m.

Aimarii; Olen kyllä tuota täällä runsalukuista lintua pitänyt riekkona.

mielenkuviajatarinoita.Blogspot.com kirjoitti...

Kevät on saapunut sinnekkin, ihania taivaan värejä ja raikkaita kuvia

Liplatus kirjoitti...

Ihanan herkistelevän punastelevia kuvia.

Kauniiseen maisemaan kätkeytyy vaaroja.

Kiitos haittaohjelma opastuksesta, tutustun siihen piakkoin.

-Asta- kirjoitti...

Ari, heitin sinua haasteella valokuvablogissani. Jos tuntuu siltä niin käypä katsomassa kysymyksiä joita olen kehitellyt.
Blogissasi olen käynyt usein ihailemassa näitä hulppeita tunturimaisemia. Voi kun pääsisi noihin maisemiin joskus kuvailemaan.

Irja Viirret kirjoitti...

Kyllä näissä silmä lepää, en osaa muuta sanoa.. Kiitoksia Ari ja hyvää valpuria ♥