Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Last Autumn Colors, Viimeiset syksyn värit

Puista koivut ovat jo lähes kokonaan varistaneet lehtensä, vain pihlajat  sinnittelevät vielä.
Maanpinnan tasolla värit ovat runsaanpia, tosin osa niistäkin naamioituu jo talven väreihin.





13 kommenttia:

Saraheinä kirjoitti...

Kaunista! Ihana lämpimien ja kylmien värien kontrasti.

seita kirjoitti...

Vuorten sinisyys ja syksyn punaisuus. Hieno väriyhdistelmä.

Sussi kirjoitti...

Komeat värit!

JPK kirjoitti...

No onpas siellä tosiaan värikästä!

Hallatar kirjoitti...

Kaunista jälleen. =)

Eko kirjoitti...

Värejä että silmiin koskee...
Noh... väliaikaista kaikki on vain...!
Kuusamoon aikoinaan istutetut Lehtikuuset ovat pian täydessä loistossaan - loistavat auringossa keltaisena...
Kiitos vierailusta...

orvokki kirjoitti...

Upea punaisuus. Ja maanpinta väreilee väriä. Kaunista.

Satu VW kirjoitti...

Täällä etelämmässä puut pitävät vielä tiukasti kiinni lehdistään, mutta ei varmaan kauaa... Upeita kuvia, syksy on kyllä hieno vuodenaika!

Maelka kirjoitti...

Kaunis maaruska. Täällä satelee ny ja taitaa sataa koko loppuviikon.

Liisa kirjoitti...

Kaunista. Täällä on voinut tankata valoa vielä keltakoivuista ja punapihlajista tänään. Huominen on arvoitus, koska tänään se sade tuli...

Noushka kirjoitti...

Autumn is definitely more advanced in Norway than in the south France.
You have gathered beautiful pictures!

will-Art kirjoitti...

Kauniit maisemat, kauniit värit, söpö kukkia.

Arnoya Ari kirjoitti...

Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.