Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Rhubarb Leaf Mask and Autumn Foliage Light, Raparperinlehtinaamio ja ruskalamppu


Raparperista on moneksi, lehdistä voi tehdä myös naamioita ja silloin vain mielikuvitus on rajana.
Vihreät silmät vaativat hieman aikaa, jotta värit tasoittuvat ja tuulentuvat. 








 Ostin lampunjalan kirpputorilta, vain kupu puuttui. No, kupu piti tehdä. Keräsin pihalta vähän syksyä talteen ja seinäliiman sekä talouspaperin yhdistelmällä tein "ruskalampun".

Ruskalampun väritys on sijoituspaikasta kiinni, tein ensin vaaleamman, mutta se ei sopinut tuohon nurkkaukseen. Halusin ympäristöön sopivan tunnelmavalaistuksen.







Tuntuuko sinusta välillä, että joku tarkkailee sinua?
Niin kävi minulle eilen rannalla, ei kuitenkaan näkynyt ketään, kunnes tajusin kurkkijan meressä.

Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) se siellä kurkki minua.
Ei tullut rantaan, vaikka kuinka yritin tekeytyä kiveksi, kumma juttu,
olisikohan pitäytynyt tekeytyä kotkaksi...


Maanantain ensilumi juoksi karkuun ylös tunturiin, normaali syksy jatkuu ja luvassa on runsaita vesisateita pitkään...


Eilen illalla vielä hieman taivas loimusi.



12 kommenttia:

Maelka kirjoitti...

Valaisin on upea, mutta toi naamio on pelottava...iik!

Kirsti kirjoitti...

Vau, ompa upeita naamioita ja varjostimia.

Sirpa kirjoitti...

Upeita naamioita ja valaisin tosi hieno!!

Tante Mali kirjoitti...

Have never seen such masks! Great work of art! And your pictures - fantastic!
Have a great time
Elisabeth

seita kirjoitti...

Tuo naamio sopisi Halloween-juhliin. Lampunvarjostin on kaunis.

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Taas uutta ja upeaa. Tuo ruskalamppu on aivan mahtava, miten keksitkin. ;) Tai no eihän se mikään ihme ole, johan se on tullut huomattua.;)
Tuohon tuijottelun tunteeseen olen törmännyt aika usein, mutta noin komeaa tuijottelijaa en ole tavannut. Fiksu otus kun ei mennyt helppoon;) Jotain rajaa sentään sinullekkin...
Vettä sataa täälläkin ja lööpit hehkuttavat "kesän" jatkuvan jouluun asti... en minä vaan haluaisi.

Jael kirjoitti...

Vau,nuo raparperinlehtinaamiot ovat kyllä upeat!Täällä raparperia myydään ilman lehtiä,joten ei voi tuollaista tehdä;D

orvokki kirjoitti...

Upeat naamiot - olitko itse kasvomuottina?
Ja hieno on myös lamppu. Kaikkea keksitkin.
Kauniit maisemat, ja eläimet jotka tuijottaa, on taatusti kokemisen arvoisia.
Etelässä sateli vettä pari päivää, mutta nyt taas taivas sinertää. Kuulas syksy on parasta aikaa, jonka toivoisin jatkuvan - ilman lunta... :)

a-kh kirjoitti...

Mielenkiintoista. Kesä voisi hyvinkin jatkua jouluun ja talvi jäädä väliin, jotta voisi sananmukaisesti elää kesästä kesään.

KooTee kirjoitti...

Taiteilija on taiteilija, ei voi mitään kuin kateena tuijotella ;)

Anita kirjoitti...

flotte bilder fra deg igjen!!Vakker Vakkert!!!!


Her på vestlande er høststormene godt i gang og jeg har fått den første høstforkjølelsen

Atttsjooooo!!

Ønsker dere en flott helg:))

Anita

Volando en la voz de la lluvia kirjoitti...

Excelente resultado y desde luego muy original... muy talentoso y de gran belleza, me ha encantado.

Un saludo.