Ensikuvat Samsung NX300 kaamos

Black Friday sen teki, menin ja tilasin mikrojärjestelmäkameran (CSC eli Compact System Camera).

Olen ollut harrastajavalokuvaaja vuodesta 2007 ja käyttänyt kahta bridgekameraa, joilla olen ottanut kaikki blogini kuvat ennen näitä. Ensimmäinen oli Olympus SP-550UZ ja toinen Fujifilm Finepix HS10,  joihin molempiin olen ollut tyytyväinen. Tuo bannerikuva, esimerkiksi, on otettu Olympuksella.

Kuinkahan usein, ilman kameraa, olisin tyytynyt vain tallustelemaan pihapiirissä. Kamera suorastaa pyytää ulos. Lisäksi on vielä tämä mukava blogimaailma, mitä ilman tuskin olisin ottanut tuhansittain kuvia. On mukava jakaa näkemisensä sekä samalla, teidän lukijoiden blogien kautta, kurkistaa sanallisesti sekä kuvallisesti täältä Euroopan reunalta alas ympäröivään maailmaan.

Kiitos uudesta kamerastani kuuluu siis teille. Haluan ottaa parempia kuvia ja varsinkin tällä hetkellä,  keskellä kaamosta kaipaan kameralta suorituskykyä, sillä bridgekamerat eivät aivan kaikkeen pysty. Olen toki saanut kohtuullisia kuvia esim. revontulista, jotka pienessä koossa näytöllä antavat kuvan ilmiöstä. Lähempää tarkastelua kuvat eivät kuitenkaan kestä puhumattakaan siitä, että ottaisin niistä isokokoisen tulosteen.

Sitten itse kameraan. Valitsin Samsung NX300 mikrojärjestelmäkameran monesta syystä ja tässä niistä muutama: ISO-herkkyys, koko, pixelit, hinta ja mukana tullut Ligtroom. Mielestäni paras esittely, vertailu ja laajin tietopaketti kameran muista ominaisuuksista löytyy tästä linkistä.

Nämä ensikuvat jäivät hieman vajaaksi, sää on ollut joka päivä huono. Tänä iltana vihdoin taivas aukeni hetkeksi ja ehdin ottaa muutaman kuvan.

Olkoon tämä nyt sitten "ISO-ensikuvat." Aloituskuva on otettu klo 15.06 ja  klo 16.44 kuvasin saman kohteen uudelleen. Kuvista näkyy miten nopeasti pimeä tulee.

Kokeilin kameralla surutta erilaisia ISO-säätöjä, eikä päätäni palellut ruuvaillessani Lightroomia, joka on minulle aivan uusi tuttavuus (ja sen huomaa). Päiväkuvat tulevat myöhemmin vaikka toisaalta, eihän täällä edes voi ottaa päiväkuvia, sillä aurinko ei nouse, on kaamos.




ISO 1600


     PS. katso uudempia bloggauksiani niin näet lisää testikuvia.
          

Kommentit

seita sanoi…
Onnea uudelle kameralle ! Hämärissä olosuhteissa isot ISOT on paikallaan. Hieno aloitus.Mahtavat maisemakuvat.
Sirpa sanoi…
Onnittelut minultakin uudelle kameralle!! Upeat kuvat jo heti maistiaisiksi!
orvokki sanoi…
Onnea uudelle kameralle ! Ei paha - sillä tosi komeat kuvat olet laittanut ensiesittelyyn.
Olen täysin samaa mieltä kameroinnista ja bloggaamisesta.
Taika sanoi…
Loistava tähtimeri taivaalla, ihania kuvia!!
JPK sanoi…
Voi tavaton! On kyllä niin komea aloitus uudelle kameralle että ihan puistattaa. Onnea kovasti hankinnasta joka kuven perusteella oli aivan nappivalinta!

Kirsti sanoi…
Tosi upeat kuvat. Sepä se onkin tällä hetkellä, tuon kuvaamisen kanssa ulkona ja jopa sisällä, kun on kaks pimeää vastakkain. Ei kunnon päivänvaloa :) Olen miettinyt kovasti uuen kameran laittoa. Mulla on Olympuksen kompakti ja halu tekis järkkäriä kokeilla. Nuita kameroita on sen miljoona erilaista, niin valkkaappa niistä. Ja hintakin pitäis olla kohtuullinen , näin harrastelijalle :)Onnea uuelle kameralle ja kauniita kuvauspäiviä.
Sussi sanoi…
Onnea uudelle kameralle! Näyttävät maisemat ja tähtimeri!
KooTee sanoi…
Uusi kamera on aina uusi alku kuvaamisinnostukseen ;)

Komeita kuviahan sieltä taas tulikin.
Lightroom on PARAS ohjelma, helppo ja nopea säätää kuvat. Opettele heti alusta asti kuvaamaan kuvasi RAW muotoon koska silloin saat ohjelmasta kaikki irti.
Kohinamääristä ei pysty sanomaan mitään tässä koossa, pitäisi nähdä kuva 100% kokoisena. Mikä versio LR tuli kameran mukana?

Tässäkin setissäis oli muutama kuva joita olisi ollut kohtuullisen helppoa säätää hiukan. Esim. tuota keinovalojen aiheuttamaa vihreyttä olist saanut säädettyä pois. Ehkäpä et halunnut, sitähän en tiedä.
Samoin LR taipuu aika hyvin myös noiden vinoutuneiden perspektiivien säätöön.

Onnea tosiaan uudelle lenkkikaverille. ;)



Kallonen Ari sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kallonen Ari sanoi…
KooTee, Mukana tuli LR 4.1 joka päivittyi 4.4 osassa kuvissa unohdin tehdä linssikorjauksen.
vaikka oma linssi löytyi (OIS 18-55).Vinoutumia en edes yrittänyt korjata ja vihreyden jätin.
Kuvasin kaikki alunperin RAW muodossa ylintä satamakuvaa (kuu) lukuunottamatta.
Ola sanoi…
impressive use of light on these shots!
Jael sanoi…
Onnea uuden kameran johdosta ja upeeta tulosta sillä tuleekin!
Irja Viirret sanoi…
Uuden kamerasi tuotantoa kävin ihastelemassa:) Tekniikasta en paljon ymmärrä, kuvaamisesta jotakin ja kuvakulmista paljonkin:)

Kummallista olisi kaamos, minua ehkä ahdistaisi, koska olen tottunut valoon ja pimeään jotka reippaasti vaihtelevat, kesällä yötkin ovat paljon valoisampia täällä kuin etelässä. Hyvää joulun odotusta Ari ja koiralle halauksia.
Anita sanoi…
Nr 4 er min favoritt!
Liplatus sanoi…
Kaunis tunnelmaisia kuvia.

Lightroomilla olen myös kuvankäsitellyt nykyään. Kyllä tuntuu helpolta kohinan poisto, sekä värisiirtymien korjaukset.

Aiemmin kun PhotoShop elementsillä väsilin, niin ei tahtonut oikein luonnistua.

Lightroomin jälkeen kyllä vielä käsittelen elementsilläkin loppu silauksia.
Esim. kuvan oikaisu elementsillä on helpompaa.
Melissa sanoi…
Upeita kuvia todella :)
Liisa sanoi…
Onpa huikeat kuvat. Tekniikasta en ymmärrä, mutta ihailen lopputuloksia.
KooTee sanoi…
Jep! Ei ole mikään vanha versio, sama taitaa olla minulla.
Oli jo tarkoitus vaihtaa uuteen vitoseen, mutta minulla on valitettavasti käyttiksenä varsinaisessa koneessani Vista ja uusin LR verio sopii vain seiskaan tai uudempaan.
Läppärissä olisi kyllä seiska, mutta siihen en viitsi uutta versiota ladata koska en sillä kuvia käsittele kuin ihan pakosta eli kesällä vaunulla ollessani ;)

Uudessa vitosessa olis muutama erittäin mielenkiintoinen uusi toiminto, mutta ei auta.
Monika + Bente sanoi…
a wonderful light !

Greetings - Monika and Bente
Eko sanoi…
Hienosti 'pelittää'.
En osaa sanoa muuta - mainio sarja.
Molen ikuinen kokeilija - rakeettomasta - kohinaan.
Kaikkea siltä väliltä. Sen olen huomannut - jokaisella kameralla saa hyviä kuvia.
Niin... no... tuo näkemys...näkemys... se on sitten eri asia.
Nyt sinulla ei ole enää mitään rajoja mitä kuvaamiseen tulee.;) Huikea aloitus. Onnea uudelle ulottuvuudelle.
Dzjiedzjee sanoi…
So gorgeous!!! Lovely!

Greetings! ;-)
dzjiedzjee.blogspot.com
Anonyymi sanoi…
Fabulosas fotos
Magnifiques photos! Très joli post! je te souhaite aussi de très belles fêtes de fin d'année !
Belle journée à toi, et merci de tes visites sur mes pages!
Cath.
Kallonen Ari sanoi…
Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.

Suositut tekstit