Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

tiistai 10. syyskuuta 2013

Ruska alkaa syksyllä

Parempi niin, koska ensimmäiset ruskavieraat saapuvat tänään.

Revontulia on myös ollut näkyvissä, mutta en ole vielä kuvannut kuin
muutaman laimean. Tarkistan kuitenkin joka päivä, koska kannattaa lähteä ulos kuvaamaan.

Tämä oheinen Strom.no linkki on mielestäni paras revontulitutka:
http://www.storm.no/nordlys/

  

Porotkin laskeutuivat tuntureilta "kylälle".




16 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Olisimpa nyt pohjoisessa...

Upeat kuvat!

Gunnar Hustad kirjoitti...

Nice landscapes; interesting and well performed pictures!

Eko kirjoitti...

Kommeita Kuvia... Ruskaakin löytyy.
Sitä se nyt meilläkin - ruskaa. Värejä niin että eppäilevät kuvia kattoesa - "Lienevätkö oikeita ollenkkhan...?"
Meän 'virallinen' ruska-aika alakaa 13. syyskuuta...!

KooTee kirjoitti...

Kyllä meilläkin alkaa vaahterat ruskottaa, mutta ei vielä kunnolla.
Aloittakaa te nyt se syyskausi ensin.
Sileeäkin on on ollut kaiketi aika lämmin alkusyksy?

Kirsti kirjoitti...

Upeat kuvat. Olin viikonloppuna 6-9.9.2013 Kilpisjärvellä ja kävin Norjanpuolella Skipottenissa, huomasin että siellä ei ollut niin paljon ruskaa kuin Kilpisjärvellä.

JPK kirjoitti...

Aina minä taivastelen näitä sinun maisemia! Kerran on Norjassa tullut käytyä ja nähtyä ihan livenä. Kuvaajan paratiisi. Upeat kuvat jälleen kerran!

Liplatus kirjoitti...

Erityisen upea kuva on sateenkaari kuva, siinä on taikaa.

Pieni ruskan puraisu näkyy jo Teilläkin luonnossa. Pirtsakat kuvat.

Hyvää syksyä!

a-kh kirjoitti...

Ja jatkuu...

seita kirjoitti...

Taas ihmettelen maiseman avaruutta. Sateenkaarikuva on huippu.

Anja kirjoitti...

Kaunista, upeaa!Värikästä syksyn jatkoa. Nyt taitaakin olla erityisen värikäs niin yöllä kuin päivälläkin. Jopa täällä pohjanmaalla on revontulet muutaman kerran pilkahtaneet.

Gert Jan Hermus kirjoitti...

What a beautiful series Arnoya! It must be impressive to watch these animals on the road. I love the colours of autumn ;-)

Greetings from the Netherlands,
dzjiedzjee.blogspot.com

aimarii kirjoitti...

Kyllä ruska-aika on kaunista. Ihan kade en sinulle värikkäistä maisemistasi ole, sillä tännekin on värejä ilmaantunut.
Poroista tykkään ihan mahottomasti.
Ovat nyt niin hienossa karvassa ja komeita.

JPK kirjoitti...

Aivan upeaa, odotan innolla myös niitä revontulikuviasi ja ehkä videotakin:)

will-Art kirjoitti...

kauniit maisemat

Magic Moments kirjoitti...

Beautiful shots..

Arnoya Ari kirjoitti...

Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.