Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

tiistai 10. huhtikuuta 2012

AIKA


Aika on tässä ja nyt, sitä ei voi ostaa sillä se on jo meillä. On vain valittava mihin sitä käyttää, sillä se riittää kyllä kaikkeen.
Nyt minä kirjoitan, sillä on turha sanoa jälkeenpäin ettei ollut aikaa.

Tuo kello on tavallinen mustavalkoinen muovikello, käytin aikaa ja patinoin sen.  Muokkasin lisäksi kuvasta  viisarit pois, sopii mielestäni paremmin aiheeseen noin.

Lisäksi luin tänään kiinalaisia sananlaskuja ja tämä jäi mieleen:

"Minua suututti, sillä minulla ei ollut kenkiä. Sitten tapasin miehen, jolla ei ollut jalkoja". 

Nyt palaan kirjoitamisen pariin ja kun tuon kellon viisarit ovat puoli.... niin palaan taas.



20 kommenttia:

Anthony Hopper kirjoitti...

Suuri comenta ja valokuva.

Pessi kirjoitti...

Hmm... Viisariton kello...
Aika on tosiaan tässä ja nyt. Aika tekee tuhojaan ja aika parantaa. Hyvä, että käytät aikaa hyödyksi, kirjoittamiseen. Loppupunnerrusta vailla, tsemppiä! :)

Jael kirjoitti...

Hyvää kirjoittamisen aikaa.Upea kuva taas tuolla alempana.Olisi mukavaa jos aikaa voisi joskus siirtää taaksepäin...

Tiitsa ( Tuula Laakso) kirjoitti...

Tuohon alakuvan tunnelmaan voisi ajan pysäyttää (jos voisi) ainakaan siitä ei olisi kiire minnekkään. Oikeastaan eihän kiirettä ole olemassakaan se on vain hallitsematonta ajankäyttöä.
tekosyy sille, ettei osaa tehdä valintoja tai organisoida tekemisiään. (Nimimerkillä muka aina kiire)
Upea taivas tuollaista ei voi kuvitella se pitäisi kokea.

orvokki kirjoitti...

Kaipa laitoit kellon viisarit laatikkoon.. ja siellä ne elää omaa aikaansa, sillä aika menee eteenpäin, on se sit kuinka tässä ja nyt. Kurkkaa välillä, ettet unohda palata tänne meidän iloksemme.

Kirjoittamisiloa!!!

老人と瀬戸内海 kirjoitti...

古い時計の写真はとても素敵ですね。

MTO Photography kirjoitti...

Fina ord om tiden och helt underbara bilder!

Kiki kirjoitti...

Aika on. Ja sen jälkeen mitä tahansa. Jatkuvaa. Pysyvää. Menevää. Kaikkea. Tarpeeksi. Olla.
Aika on valita, mitä ajallansa tekee. Aika pitäisi "käyttää" hyvin, mitä sitten on hyvin ja kenelle??

Upeat kuvat, kiitos niihin käyttämästäsi ajasta, toivottavasti toivat myös Sinulle iloa!

Anonyymi kirjoitti...

Viisaita puhut, perin viisaita! Ja kellossasi on ideaa ja kauneutta. Näin se on parempi. Taidan tehdä saman tempun.
Aina valitan, ettei ole aikaa riittävästi, mutta se on valintakysymys, ymmärrän. Nyt olen raivannut tilaa maalaamiselle. Joka kevät valon lisääntyessä, iskee halu maalata.
Kirjoita sinä, nyt on sen aika :-)

a-kh kirjoitti...

aika on aikaa mut taika on taikaa

kaisu marjatta kirjoitti...

Olen ihastunut kauniisiin kuviin mahtaviin maisemiin ja kirjoituksiisi. Siitä kaikesta on sinulle tunnustus sivullani Ajatellaan Aikatherine. Ole hyvä ja käy noutamassa , toivotan työniloa ja kauniita kevät ilmoja

- Yvonaut -
Das sind Raphael und Yvonne
kirjoitti...

Absolutely great to see!
Love the second picture!
Many greetings!
Yvonne & Raphael

-Asta- kirjoitti...

Ajaton kello! sellaisen minäkin tarvitsen! Hyvä idea ;) Kirjoitusintoa sinulle!

Liplatus kirjoitti...

Mukavampihan on kirjoitella ilman kellon viisareita, paneutua ilman vilkuiluja, paljonko kello on.:)

Ajan jälki näkyy kellossa kauniin patinoituneesti.

Mayo kirjoitti...

Aika on vain sitä varten, että ihmiset osaavat yhdistää tekemisiään toisten tekemisiin : ) Toin juuri kesämökiltä korjattavaksi seinäkellon, joka on seisonut viisi vuotta - eikä se ole kyllä haitannut ketään : ) Pitäisikö sille vain tehdä sinun kellosi temppu: viisarit pois.

Eko kirjoitti...

Moon muuten käyttänyt jo vuosikymmenen 'viisaritonta kelloa' ja 'päivätöntä allakkaa'...!

Angela Häring-Christen kirjoitti...

Das chinesische Sprichwort ist gut. Deine Texte über die Zeit wird leider nicht gut übersetzt.

Das Licht auf dem zweiten Bild ist phänomenal.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Viisariton kello, ajaton aika, kunpa se olisi mahdollista kaikille. Jotenkin tuo kellotauluun tekemäsi kuvio muistuttaa jotain maanosaa kartalla, hämärästi ja mielikuvitusta kutkuttavasti.

Ja alemman kuvan kylmä kovuus, matalalla leijailevat pilvet, niissä on talvi vielä vahvasti läsnä. Maailmana reunalla, irti ajasta...:)

Arnoya Ari kirjoitti...

Thank you a lot of comments.
Kiitos paljon kommenteista.
多くのコメントありがとうございます。

Suensyän kirjoitti...

Pitkästä aikaa! Lueskelin tuossa nimittäin kirjan nimeltänsä "Melan kärjessä jäätikkö", jossa liikuttiin pääasiassa niissä maisemissa, jopa Arnoyan saarella alkaen '70-luvulta. Siinäkin kirjassa oli Ari...

Vaan pitääpä ylistää tuota venekuvaa: yhtään liioittelematta kyseessä on yksi komeimmista koskaan näkemistäni kuvista. On se uskomatonta tuo valo siellä.

Tsemppiä kirjaprojektin kanssa.

T: Suensyan