Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kevättä ilmassa


Tervehdys kaikille kevät etenee täällä rauhallisesti, ohessa kuvia pääsiäisen vietosta täällä. Meri on  auki läpivuoden onneksi saarelta löytyy kuitenkin järvi jossa voi järjestää pilkkikilpailut, kuvat ovat torstailta. 
Ravintoloita ei saarelta löydy, kuitenkin illanvietto paikat ovat loistavia, ajatelkaa saluuna mihin saa itse tuoda juomisensa, kuvassa talkoilla tehty paikka kaiken naurun jälkeen. 
Hieman olen askarrellut yhden mainoksen parissa esitteen sisäpuolen luonnos on ohessa otan mielelläni uusia tehtäviä vastaan.
Tervetuloa kesällä Paaskiviiku;)

24 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä! Niin ne lumet sulavat ja kevät etenee teidänkin saarella. Tuollainen omat eväät mukaan -saluuna on ihan paras :)

Kenneth Larsson kirjoitti...

Nice pictures! I like them!

Have a Happy Easter! :-)

Lasse kirjoitti...

Hello Ari - Nice place and nice pictures. Now the spring is coming to you too.
Have a Happy Easter !
Lasse

KooTee kirjoitti...

Melkoisen kutsuvan näköinen kapakka...ja omilla eväillä toimiva.

Jael kirjoitti...

Hienoja kuvia ja mukavaa,että teilläkin kevät etenee:) Hyvää pääsiäistä!

Pipsa-Pippuri kirjoitti...

Upea tuo ensimmäinen kuva.
Esitteessä viehättää vanha kirjapohja, sopii hyvin aiheeseen.
Ja kapakan verhot, väri on napppivalinta.

Manteli kirjoitti...

Hyvää Pääsiäistä sinne pohjoiseen. Keväisen näköistä sielläkin jo, täällä ei kyllä enää ole jäälle asiaa, kävimme illan suussa avannossa, hyrr. Näin huikeissa maisemissa ei pilkkimisestä tulisi mitään, tuijotteluksi menisi ja kalat pääsisivät karkuun:))
Esitteesi on hieno, kauniit kuvat, varsinkin tuo tyttö.
Mukavan näköinen kapakka, tilaa ainakin riittää.
Oikein ihanaa kevättä sinulle!

Avletto kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä sinulle.Näyttää olevan tunturijärvillä täysi talvi.
Ja tuo saluunahan on loistosysteemi, ihan mahtava. Milloinkahan sinne pääsis pistäytymään. Jospa seuraavalla Ruijan reissulla jäisi paluumatkalla muutamaksi päiväksi, kun ihan siitä teidän ohi me kuitenkin ajetaan.

Tuula kirjoitti...

Kylla nayttaa kevat jo sinnekin tulevan!

Hienon esitteen olet muuten tyostanyt.

Mukavaa paasiaisen jatkoa!

Leenamarketta kirjoitti...

Ihanat erikoiset maisemat ja vielä saluuna johon omat eväät mukaan :) - loistava idea.
Hyvää pääsiäisen jatkoa!

José Luis kirjoitti...

From what I see in your photos spring comes slowly to your land, but came with all its splendor.

Nice pictures Ari.

Greetings.

orvokki kirjoitti...

Heips ari.
Pikkuhiljaa lumet sulaa.. ja saatte kevään, vaikka paljon sitä vielä siellä on. Espoossa ei juuri lunta näe muualla kuin aurauskasoissa. Mutta mahtavat maisemat siellä sinulla.

Ja tuo sinun esite, kokonaisuus näyttää tosi kivalta. Pidän tuosta vanhahtavasta tyylistä.

Daliana Pacuraru kirjoitti...

How to send you some spring...some flowers and a lot of sun light?
Think that I have already done it!
I wish you all my best!
Great images !

Kalamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Hyvä påskekeli:) ja huippukapakka!

Lígia Guerra kirjoitti...

That the "bunny" is full of moments tasty and that the flame of his inspiration to renew and to each day, producing the most beautiful fruits ... With affection,

Ligia

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Wow, yläkuva taas taattua laatua niin kohde kuin tekniikka taidolla kohdallaan.

Nam, tuo saluuna se vasta näppärä potero on, sama Australiassa, ruoka tilataan pöytiin ja juodaan omia viinoja, siis tietyissä kuppiloissa, joten turha lähteä Australiaan asti parveilemaan.:)

Tiitsa kirjoitti...

Mukava huomata postauksesi. Kohta varmaan kevät tulee ryminällä sinnekkin. Tuo saluuna (onko se oikea nimitys) vaikuttaa eksoottisen jännittävälle paikalle, ja ihan oikeesti..ominen juomineen sisään????

VALKYRIEN kirjoitti...

Still snow??? Hope spring is coming your way soon! But beautiful pictures as always! A bit chilly though :)

-Asta- kirjoitti...

Ensimmäinen kuva ihana, kyllä sielläkin näyttää kevät tulevan. Kivasti toteutettu esite, mukavan "vanhahtava". Kivaa keväistä viikkoa sinulle :)

Satu kirjoitti...

Siellä näyttäisi talvi jatkuvan, meillä oli ainakin lähtiessäni jo ihan keväistä. Eiköhän se ole vieläkin kun huomenna palailen kohti kotia. Mukavaa vapun viettoa pohjoiseen!! :)

THK kirjoitti...

Tosi viihtyisän näköinen saluuna teillä onkin! :))

No päästäiset ehti päättyä, mutta oikein hauskaa vappua!

Mimmi kirjoitti...

Great pictures :)

LR Photography kirjoitti...

I like the top image, amazing photo!

Arnoya Ari kirjoitti...

Big thanks again to the comments;)
Suuret kiitokset jälleen kommenteista ;)