Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista, jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya. Skervøy on kuntakeskus, missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360, kooltaan saari on 276 km² , tänne on tiheä lauttayhteys ja matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan sopivat kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin kaksi tuntia. Tiestöä saarella on 75 km, kaksi kauppaa, useita majoituspaikkoja ja kaksi polttoaineen jakelupistettä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden. Muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja, ne ovat lomailukäytössä kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.


Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00

perjantai 11. helmikuuta 2011

Runohaaste

Haa mites nyt suu pannaan ... tosipaikka kaikille pöytälaatikko runoilijoille. 




1#
Minä hyräilen olet
olemassa
siksi minäkin olen.


2#
Valossa illan aamu soutaa
yö jälleen verkkoihin jäi
vain hetken maa huokaa
vaimenee laulu lintujen
kuuletko aamu kasteen
se sataa niin hiljaa.


3#
Yksinäisyys mistä
se tulee
yön hetki hiljainen
niin hiljainen että
kuulet vain sydämen
sykkeen
käsi tyhjää hamuaa
etsii sydäntä toista
syliä lämpimää
tyhjät hiljaiset huoneet
askeleet yksinäisyyden
kaipuun myötä se tulee
ei yksin.

12 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Haron tukkaa,
ei runoa pukkaa,
ei voi auttaa kukkaa.

Mitä tästä tulee?
Tyhjiä sanoja ja jaaritusta?
Äly ei välähdä,
ei runolauta luista.

Sorry Ari,
yritin parhaimpani.

P.S.

Ne laatikkorunot pysyvät lukkojen takana :)

Tiitsa kirjoitti...

Johan tempun keksit. Tätä pitää sulatella =DD

Kiki kirjoitti...

Hyvin kaunis on runosi tuo,
toistekin meille tätä iloa suo!

Tunteet tulee,
tunteet menee.
Useimmat vain hetken kestää,
jotkut kaiken ilon estää.
Synkkänä on rankka olla,
tuntuu ett on pelkkä nolla.
Silti sekin kuuluu meille,
elonteille eksyneille.

Paljon kohdataan elämässä,
viisas elää nyt ja tässä.

Helposti syntyy multa vain riimi,
muuhun tarvittais koko tiimi...

Yaelian kirjoitti...

Kaunista ja haikeeta Ari. Oma runosuoni ei toimi lainkaan....

Eko kirjoitti...

Jopa koranus kovan keksit...
upeh'haan kuvhaan upotit - uppotukin ulapale...
Utu-rannale uneksimhan -
ruostheista runosuonta rukkaahman...!
menheitä kuukausia muistelehman..
kehtaisko kaikile kertoakhan -
viiestoista helemikuuta
kovala pakkasela - kolomela kahesikola korotan...

Seppo Salminen kirjoitti...

Minä en oikein osaa runoja kirjoittaa enkä niitä kovin usein lue, vaikka hienoja ovatkin.

Minä sen sijaan luen paljon sananlaskuja ja ajatuksia, eniten itämaisia.
Siksipä laitan tähän yhden sananlaskun/ajatuksen, joka oli vaikeata valita useiden joukosta, mutta tätä voi soveltaa niin moniin ihmiselämän tilanteisiin, tässä:


Mutainen vesi,
anna seisahtaa,
selkiytyy.


Laotse

chr. kirjoitti...

Vellova hunajameri on kastellut kaakkurin hihat.
Sukimatta ei selviä, mutta lentää
komean kaaren
kiehuvan haavikon yli.
Peilimaan rajaus.
Pisarat putoavat rypäleinä
äkillisen rakastelun jäljet.


Runohaasteen kuvassa yhdenlainen peilimaa.

José Luis kirjoitti...

Tämä kuva kuvastaa yksinäisyyttä ... arvokas.

Tiitsa kirjoitti...

Aikansa kun kaivaa niin löytyyhän jotain. Riipustuksia kaukaa vuosien takaa.
*****
Huomasitko?
Saunapolulla,
siinä kiven vieressä
kasvaa sininen kukka?
Huomasitko?
Istutin sen eilen -
Sinulle.
v.1966

****

Tuuli hiuksissasi, ahava poskillasi
suolainen vesi kirvelevinä pisaroina
silmissäsi.
Olet onnellinen.
v. 2000

****

Auringon lämmittämä kallio
jalkojesi alla,
lempeä lounainen tuuli hiuksissasi.
Aaltojen loiske, lokkien kirkuna,
Olet, elät, hengität.
Imet voimaa ikuisesta kalliosta.
v. 2001

Omat runosi ovat todella kauniit. Kiitos niistä. Otin haasteen vastaan, vaikka nämä nyt ei juuri runoja ole.

Heikki Lappalainen kirjoitti...

RUNO-KOMMENTTI Ari-Arnoya -blogiin. Anteeksi, että viipyi. runosuoni sykki, mutta hitaanlaisesti.

Surun siipien havistessa Arnoyan rannoilla
Kaukaiset sanat, kuin kevään linnut, saapuvat:


Kai elämä joskus masentaa hiukan
Jäämeri antaa vastuksen tiukan
Auringon seuraa, matalaa kaarretta
Mukanaan tuo se elämän aarretta

Talveen kai sattui myös pimeä hetki
Jälkehen sen sopii iloinen retki
Venheesi ota, mene ja souda
Kaukaisest saarest kultasi nouda

Murheiden unhoita Jatulintarha
Pimeä Talvi, se oli vain harha
Hämyiset verkot pian hylkäät jo surun
Vierellä suloisen kullanmurun

Vaan surulla myös on sijansa tässä
Synnyssä, kuolossa, myös elämässä
Kun aalloilla elämän oot keinumassa
Yö valoon, taas pimeään on vaihtumassa

Vaan silloin kun käsi kätehen tarttuu
Luottamus, ystävyys, rakkaus karttuu
sitä hoivaa ja helli, irti äl päästä
Paras itsestäs hetkeen siihen säästä

Kera kultasi ikkunan ääressä naurat
Ja ylitse lentävät hanhien aurat
Niitä iloiten katsoo hilpeä Ari
Ja vierellä ehkä myös lapsia pari

Ari kirjoitti...

Kiitos alkaahan niitä runoja löytymään, se on vain tuo julkaisukynnys joka hankaa vastaan. Lisää vaan osallistujia ei tämä mikään runojen Idols ole ;)

will-Art kirjoitti...

Jopa käännös Google on tästä hyvä runo!