Runohaaste
1#
Minä hyräilen olet
olemassa
siksi minäkin olen.
2#
Valossa illan aamu soutaa
yö jälleen verkkoihin jäi
vain hetken maa huokaa
vaimenee laulu lintujen
kuuletko aamu kasteen
se sataa niin hiljaa.
3#
Yksinäisyys mistä
se tulee
yön hetki hiljainen
niin hiljainen että
kuulet vain sydämen
sykkeen
käsi tyhjää hamuaa
etsii sydäntä toista
syliä lämpimää
tyhjät hiljaiset huoneet
askeleet yksinäisyyden
kaipuun myötä se tulee
ei yksin.
Kommentit
ei runoa pukkaa,
ei voi auttaa kukkaa.
Mitä tästä tulee?
Tyhjiä sanoja ja jaaritusta?
Äly ei välähdä,
ei runolauta luista.
Sorry Ari,
yritin parhaimpani.
P.S.
Ne laatikkorunot pysyvät lukkojen takana :)
toistekin meille tätä iloa suo!
Tunteet tulee,
tunteet menee.
Useimmat vain hetken kestää,
jotkut kaiken ilon estää.
Synkkänä on rankka olla,
tuntuu ett on pelkkä nolla.
Silti sekin kuuluu meille,
elonteille eksyneille.
Paljon kohdataan elämässä,
viisas elää nyt ja tässä.
Helposti syntyy multa vain riimi,
muuhun tarvittais koko tiimi...
upeh'haan kuvhaan upotit - uppotukin ulapale...
Utu-rannale uneksimhan -
ruostheista runosuonta rukkaahman...!
menheitä kuukausia muistelehman..
kehtaisko kaikile kertoakhan -
viiestoista helemikuuta
kovala pakkasela - kolomela kahesikola korotan...
Minä sen sijaan luen paljon sananlaskuja ja ajatuksia, eniten itämaisia.
Siksipä laitan tähän yhden sananlaskun/ajatuksen, joka oli vaikeata valita useiden joukosta, mutta tätä voi soveltaa niin moniin ihmiselämän tilanteisiin, tässä:
Mutainen vesi,
anna seisahtaa,
selkiytyy.
Laotse
Sukimatta ei selviä, mutta lentää
komean kaaren
kiehuvan haavikon yli.
Peilimaan rajaus.
Pisarat putoavat rypäleinä
äkillisen rakastelun jäljet.
Runohaasteen kuvassa yhdenlainen peilimaa.
*****
Huomasitko?
Saunapolulla,
siinä kiven vieressä
kasvaa sininen kukka?
Huomasitko?
Istutin sen eilen -
Sinulle.
v.1966
****
Tuuli hiuksissasi, ahava poskillasi
suolainen vesi kirvelevinä pisaroina
silmissäsi.
Olet onnellinen.
v. 2000
****
Auringon lämmittämä kallio
jalkojesi alla,
lempeä lounainen tuuli hiuksissasi.
Aaltojen loiske, lokkien kirkuna,
Olet, elät, hengität.
Imet voimaa ikuisesta kalliosta.
v. 2001
Omat runosi ovat todella kauniit. Kiitos niistä. Otin haasteen vastaan, vaikka nämä nyt ei juuri runoja ole.
Surun siipien havistessa Arnoyan rannoilla
Kaukaiset sanat, kuin kevään linnut, saapuvat:
Kai elämä joskus masentaa hiukan
Jäämeri antaa vastuksen tiukan
Auringon seuraa, matalaa kaarretta
Mukanaan tuo se elämän aarretta
Talveen kai sattui myös pimeä hetki
Jälkehen sen sopii iloinen retki
Venheesi ota, mene ja souda
Kaukaisest saarest kultasi nouda
Murheiden unhoita Jatulintarha
Pimeä Talvi, se oli vain harha
Hämyiset verkot pian hylkäät jo surun
Vierellä suloisen kullanmurun
Vaan surulla myös on sijansa tässä
Synnyssä, kuolossa, myös elämässä
Kun aalloilla elämän oot keinumassa
Yö valoon, taas pimeään on vaihtumassa
Vaan silloin kun käsi kätehen tarttuu
Luottamus, ystävyys, rakkaus karttuu
sitä hoivaa ja helli, irti äl päästä
Paras itsestäs hetkeen siihen säästä
Kera kultasi ikkunan ääressä naurat
Ja ylitse lentävät hanhien aurat
Niitä iloiten katsoo hilpeä Ari
Ja vierellä ehkä myös lapsia pari