Syksyn varma merkki on kun poroerottelut alkavat, tällä saarella ei niitä luonnostaan ole vaan keväisin tänne tuodaan laiduntamaan noin kaksituhatta poroa.
Porot tuodaan tänne Kautokeinosta, tapa on peräisin jo 1700-luvulta, sotien jälkeen porojen laiduntaminen saarella alkoi uudestaan 1957 ja on siitä alkaen ollut säännöllistä.
Kaksi paliskuntaa nimeltään Logje ja Gaup ovat porojen omistajat, hieman kesästä riippuen poroja on 600-700 enemmän kuin tuotaessa.
Erikoisuus syksyisin on kun poroja uitetaan pois saarelta, erottelu ja uitto yhdessä ovat ainutlaatuisia tapahtumia.
Paliskunnista ei jäädä eläkkeelle ja sen todistaa alin kuva, jossa esiintyy 80-vuotias Berit Logje Siri. Ylemmässä kollaasissa on neljän tuulen hatussaan myös isoveli Johan Logje, ikää vasta 86 vuotta, joka on niin hyvässä kunnossa, etten perässä pysy. Samassa kollaasissa on kirjurina sisaruksista nuorin, Karen Anna Logje Gaup.
Arnøya kuuluu kuntaan nimeltä Skjervøy, Tromssan läänissä. Kunta koostuu useista saarista jotka ovat Arnøya, Kågen, Laukøy, Uløya ja Skervøya joka on myös kuntakeskus missä asuu noin 2300 ihmistä, yhteensä saarilla on asukkaita noin 3000. Tällä saarella on asukkaita noin 360 kooltaan saari on 276 km2, tänne on tiheä lauttayhteys, matka kestää noin 30 min. Lauttaan sopii kaikenlaiset ajoneuvot, lisäksi saarelle pääsee Tromsø- Skervøy reitillä liikennöivällä pikaveneellä (ei autoille), matkan kesto on noin 2 tuntia. Tiestöä saarella on 75 km ja myöskin säännöllinen linja-auto-liikenne, taksi, 2 kauppaa/postia, majoitusta ja poltoaineen jakelupisteitä.
Elinvoimaisia kyliä on neljä, Lauksletta, Arnøyhamn, Akkarvik ja Årviksanden, muut saaren kylistä eivät ole ympäri vuoden asuttuja ne ovat lomailukäytössä, kuten saaren pohjoisrannalla sijaitseva Nord-Rekvika.
Hälytysnumerot Norja: Poliisi 112 Palokunta 110
Lääkäri 113 Myrkytyskeskus 22 59 13 00
torstai 29. syyskuuta 2011
Poroerottelu
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Yön pilvet
Öisellä taivaalla oli aukkoja joista kuu pyrki näkyviin, revontulet
ehtivät kuitenkin ennen kuuta.
On hienoa taas nähdä tähdet ja kokea pohjoisen yö, tässä musiikkia
joka vie tähtiin.
http://www.youtube.com/watch? v=6UVu2uYHpjM&list=FLpnd- luECqYcq7iORCiJsMQ&index= 55
Tässä puolestaan 5 miljardin pikselin kuvakarta kohti tähtiä,
zoomaile sisään saat myös tähtiviivat näkyviin infonapin alta.
http://media.skysurvey.org/ interactive360/index.html
ehtivät kuitenkin ennen kuuta.
On hienoa taas nähdä tähdet ja kokea pohjoisen yö, tässä musiikkia
joka vie tähtiin.
http://www.youtube.com/watch?
Tässä puolestaan 5 miljardin pikselin kuvakarta kohti tähtiä,
zoomaile sisään saat myös tähtiviivat näkyviin infonapin alta.
http://media.skysurvey.org/
Tunnisteet:
auroras,
clouds,
la nuit,
las auroras,
las estrellas,
las nubes,
les aurores,
les nuages,
les étoiles,
natt,
night,
noche,
nordlys,
pilvet,
revontulet,
skyer,
stars,
stjerner,
tähdet,
yö
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Syksy saapuu
Syksy saapuu kevein askelin, sen todistavat myös King ja Odin.
Kesä on ollut uskomattoman hieno, naapurilta kyselin koska
viimeksi on ollut näin upea kesä....ei koskaan sanoi 86 vuosiltaa
oleva naapuri.
Syksyn alku on ollut myös täydellinen, ohessa muutamia
kurkistuksia naapureitten pihoihin.
torstai 1. syyskuuta 2011
Eternal Love
Luovuuden tuska...upea tunne, maailma katoaa ympäriltä.
Kun työ on valmis tunne on niin upea ettei sanat riitä
kuvailemaan sitä.
Tässä lupaamani yllätys se halusi tulla ulos ennen tulevia
töitä, teoksen koko on todellinen.
Musiikki kautta tulevat mielikuvat on osa luovuuttani,
ohessa muutama linkki jotka löytyivät vasta kun tajusin
mitä olen tekemässä.
Tunnisteet:
amor eterno,
creativity,
eternal love,
evig kjærlighet,
ikuinen rakkaus,
L'amour éternel,
la créativité,
αιώνια αγάπη
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















